logo
Valitse aikaväli
Etsi kartalta
Menu

EROS RAMAZZOTTI SAAPUU VIROON! PERFETTO WORLD TOUR 2015

Italian kuumin pop-laulaja Eros Ramazzotti saapuu maaliskuussa maailmankiertueellaan Tallinnaan.

Eros Ramazzotti, Italian menestynein pop-laulaja konsertoi seuraavan vuoden 30. maaliskuuta Saku Suurhallissa. Koko maailmassa 15 miljoonaa levyä myynyt, nykyajan ehkä romanttisin laulaja antaa Baltian maiden ainoan konsertin täällä Tallinnassa. Liput ovat kaikissa Piletilevin Viron lipunmyyntipisteissä myynnissä 4. syyskuuta alkaen.
 

Eros Ramazzotti - Sei Un Pensiero Speciale


12. syyskuuta 2015 Veronasta starttaava Perfetto-maailmankiertue vie Eroksen maailmalle aina vuoteen 2016 saakka. Kiertueen puitteissa järjestetään 23 maailman huipputasoa edustavaa showta. Eros esittää konserteissa uusia kappaleita vastikään julkaistulta studiolevyltään “Perfetto” sekä suosittuja hittejä uransa varrelta. Uuden live-show:n tuottaja on Trident Music, joten konserttiin on saatu mukaan arvostettuja muusikoita kaikkialta maailmasta ja hyvin valittuja kappaleita säestetään musiikin lisäksi tasokkailla teknisillä näyttämö-, ääni- ja valoefekteillä.

Ramazzottin muusikonura alkoi vuonna 1984 San Remon laulukilpailun voitolla, esikoisalbumi julkaistiin vuotta myöhemmin. Vuonna 1993 julkaista levy «Tutte Storie» nousi jo maailmanlaajuiseen suosioon ja siitä on peräisin myös yksi Eroksen lukuista hiteistä «Cose della vita».

Maailmanlaajuisesti tunnetut hitit “Cose della Vita” ja “Se Bastasse Una Bella Canzone” sekä duetot musiikkimaailman arvostettujen tähtien Tina Turnerin, Joe Cockerin, Cherin, Plácido Domingon ja Pavarottin kanssa ovat nostaneet Ramazottin italialaisen popmusiikin ehdottomaan kärkeen, hänen levynsä ovat lyöneet myyntiennätyksiä ja hän on antanut huikaisevan hyviä konsertteja kaikilla mantereilla. Laulajan 13. studioalbumi “Perfetto” julkaistiin toukokuussa 2015, pääsi heti 13 maan iTunes-listoille ja TOP 20 listoille 38 maassa. 

 
Tuloksia ei löytynyt!
Loading...
Lataa uudelleen